Eilen sain siis kätösiini Dingon uuden levyn. Olin ekaks pitkään kahden vaiheilla, että viitsinkö tuhlata viimesiä roposiani koko levyyn, mutta kun jotain piristystä piti arkeen saada, niin tietenkin tuhlasin. Tuo bändihän on ollut mulle todella iso juttu "sillon nuorena". Tuli kierreltyä keikoilla vuosikaudet, vielä Nipan sooloilujenkin aikaan, ja toki kaikki levyt oli hankittava jne. Joskus 90-luvun puolivälissä iski sitten usko koko solistiin, monellakin eri tapaa. Kaikki oli jotenkin muuttunut, solisti ei ollut enää entisensä, enkä minäkään. Tuli suorastaan jonkin sortin inho-reaktio koko ihmistä kohtaan, enkä yksinkertaisesti vain enää pystynyt kuunteleen Dingon saati Nipan soolo-levyjä. Toi edellinen Dingo-levy, (mikä sen nimi nyt olikaan) mikä ilmesty jokunen vuosi sitten jo "väärällä" kokoonpanolla, oli jokseenkin kamalaa kuultavaa, joten siis lähtökohdat tämän uuden levyn kuuntelulle ei olleet kovin suotuisat...mutta; ei tuo Humisevan harjun paluu nyt niin kamala ole. Toki noissa Nipan kielikuvissa on edelleenkin ihmettelemistä, enkä todellakaan aina ymmärrä, mitä se koittaa biiseissään sanoa, mutta mukana on myös muutama ihan kelpo tekele, ja paikoitellen tuo levy jopa koskettaa. Ne, jotka vähänkin on Dingoon tai Nipaan tutustuneet, varmasti huomaavat, että tämä uus levy on hyvinkin henkilökohtainen teksteiltään...tosin yhtäkään biisiä en pysty ihan täysin irvistelemättä kuuntelemaan, eli sen verran sanoitukset tökkii. Mutta esim. "Merisairas" on hyvinkin kelpo biisi, josta tuli heti eka kuulemalta hyvä fiilis.

Se on kaiketi Halloween tänään? En ole vieläkään oikein sisäistänyt koko juhlaa suomalaiseen kulttuuriin, mutta typyn takia tulee varmaan jotain pientä Halloween-jäynää häröiltyä. Meidän perinteeseenhän kuuluu syödä Halloweenina mm. "verisiä sormia"...Harmi vain, että mä olen vielä tänäänkin iltavuorossa, ois ollut illalla kiva tehdä jotain yhdessä.

Tämä työviikko on mennyt äärimmäisen hitaasti. Tavaraa on ollut tehtaassa vaihtelevalla menestyksellä, joten välillä oomme joutuneet odottelemaan pitkiäkin aikoja, että päästään tositoimiin. Eilen saimme kuivaajan pitkästä aikaa tukkoonkin. Hitto, että se on sitten älyvapaata hommaa koittaa purkaa sitä tukkoa. Kuivaajassahan on normaalisti n. 180 astetta lämmintä, ja se jäähdytetään alle sataan asteeseen, ennenkö mennään sinne sisälle sitä purkamaan. Se on siis niinko saunassa heiluis vaattet päällä pari tuntia...sama hikinen fiilis siitä tulee. Onneks tällä kertaa ei ollut paha tukko, ja selvisimme vain noin tunnin rehkimisellä. Joskus sitä puuhaa ollaan tehty kahdeksankin tuntia...oli ihanaa päästä töitten jälkeen taas kotio ja suihkuun!

Töissä liikkuu kaikenlaista huhua taas meidän tulevaisuudesta. Mutta se mikä on totisinta totta, niin meille on tulossa vielä marraskuun aikana henkilökohtaiset kehityskeskustelut pomon kanssa. Eli pomo arvostelee meidän ahkeruuden, osaamisen tason, ylityöinnokkuuden, tiimityöskentelytaidot, ja ties mitä...mielenkiintoista. Samalla saamme myös kuulla, millä osa-alueilla meidän tulisi kehittyä ja kouluttautua...Myös työntekijöiden on arvosteltava oman pomonsa taidot. Tää kaikki tulee taas niin loistavaan saumaan, kun on lomautukset päällä, ja ens vuoden puolella melko varmasti irtisanomisia tulossa. Yritä siinä sitten kehityskeskusteluissa pitää puolesi ja olla haukkumatta pomosi, vaikka kuinka mieli tekis, jos aiot jatkossakin olla firmassa töissä.... meillä alkaa firmassa myös "työhönpaluukeskustelut". Tämä tahtoo sanoa sitä, että aina usein toistuvien sairaslomien, tai muuten vain pitkäaikaisen sairasloman jälkeen käydään tämä keskustelu...siis miksi sairastit, oliko se työstä johtuvaa, vaikeuttaako se työntekoasi jatkossa jne. Välillä ei voi kuin ihmetellä millä vuosikymmenellä me eletään...tällaset kaikki keskustelut vain vie ne viimeisetkin motivaation rippeet tuosta työnteosta, eikä ainakaan paranna työviihtyvyyttä ja ilmapiiriä talossa millään lailla. Ahdistaa!