Tänään kun on vielä ammattiosaston pikkujoulutkin, niin eiköhän siellä viimeistään ala päästä jonkinmoiseen fiilikseen. En ole aikoihin ollut missään bilettämässä, ja vaikka yleensä inhoan noita tilaisuuksia, missä ollaan työporukan kans liikenteessä, niin tätä iltaa oikeesti odotan. Tarkotus ois syödä ja juoda ittensä kipeeksi...jiihaa!

Kävin tällä viikolla tekemässä kokonaista yhden työpäivän. Se olikin sitten yllättäen 14-tuntinen, kun tavoistani poiketen lupauduin ylitöihin. Olinkin sitten koko seuraavan päivän niin kipee, joten tuskin tämä mielenhäiriöni tulee kovin pian toistumaan.

Ens viikko mulla onkin pitkästä aikaa ihan kokonainen työviikko, ja sehän pitää sisällään 5 yötä putkeen. Ai hurja, en edes muista, millon oon viimeks tehny viis yötä putkeen (no muistanpas, vuosi sitten!), joten voipa äkkiseltään ottaa koville. Ja heti sen viiden yön jälkeen onkin sit luvassa mun synttäribileet. Tällä kertaa tosin bileet ovat erittäin vaisut (?) ja minimaaliset, vain muutama hyvä kaveri on tulossa "glögille", mutta se nyt passaa mulle oikein hyvin. Mulla kun ei oo muutenkaan ollut tapana juhlia synttäreitäni isommalti, kuin vain joka viides vuosi...

Aika hurjaa, että täytän jo 37. En todellakaan tunne itteäni niin vanhaksi. Välillä koen olevani vielä ihan kersa, joka ei tiedä maailmasta ja elämästä yhtään mitään. Ei elämä nyt sentään enää yhtä vaikeeta ole kuin mitä se oli 15-kesäisenä, eli silloin kun koko maailma tuntui olevan meikäläistä vastaan, ja kaikesta piti vetää herne nenään. Moni asia on toki tasoittunut tässä vuosien varrella, ja kai jonkin sortin kypsyyttäkin joissain asioissa on tapahtunut, mutta kyllä sitä vieläkin välillä on ihan pihalla asioista:) Joskus kuun kuuntelen esmes työkavereitteni juttuja, niin me ollaan kyllä niin eri aaltopituuksilla niitten kans, ettei enempää enää vois olla. Aika harva tuolla esmes käy festareilla ja keikoilla enää tässä iässä, saati, että olis millään tapaa kulttuurista tai musiikista kiinnostunut, mikä taas mulle on ihan elinehto. Toki on heitä, joille musiikki merkitsee jotain tangokuninkaallisia, pubikaraokea ja iskelmäfinlandioita, mutta mä en taas saa tollasista mitään irti. Mä tuun varmaan käymään rokkikeikoilla vielä kuuskymppisenäkin, mikäli kunto vaan sallii, ja hyviä bändejä riittää. Niin että varokaa vaan teinit. Se harmaapäinen, rollaattorilla liikuskeleva mummeli hakaneulaposkineen (?), ja HIM-t-paitoineen sitten parinkymmenen vuoden päästä tuolla baanalla olen juuri minä. I´ll rock till I drop. Tai jotain:)

Onkohan se AC/DC nyt tulossa ens kesänä Suomeen vai ei. Jos on, niin sinne täytyy yrittää saada liput. Itse en kyllä ko. bändistä välitä, mutta isäntä sitäkin enemmän. Jos vaikka sais hommattua jotenkin sille synttärilahjaks liput..en tosin edes tiedä, että koska mahdollinen lipunmyynti mahtaa alkaa, mutta kunhan tässä nyt spekuloin. Tuskin ne liput ennen joulua myyntiin tulee, että joulupukin konttiin ehtisivät...??   

Näillä näkymin tulemme viettämään joulua mun vanhemmilla. Yleensä ollaan vuoroteltu aina niin, et ne on joka toinen vuosi meillä, ja päinvastoin. Pukki täytyy vielä tilata, sillä meidän typy kuitenkin vielä uskoo joulupukkeliin ihan täpöillä.

Viime jouluna meillä olikin ihan loistava pukki tonttuineen aattona. Soittivat hanuria ja laulattivat meitä. Tosin sillä sekunnilla, kun pukki astui meille ovesta sisään, niin typy juoksi kiireesti mun helmoihin piiloon, vaikka oli ensin viikkotolkulla luvannut jututtaa pukkia, laulaa jne. Meni ns. pupu pöksyyn. Tänä vuonna kuulemma ei käy niin...:) Sehän nähdään...

Olen ollut aivan hemmetin laiska ja saamaton. Koko ajan takaraivossa häilyy se ajatus, että jotain oikeesti fiksua vois näinä "loma"päivinä tehdä, mutta en osaa oikein ryhtyä mihinkään. Yritin jotain kirjettä eilen raapustaa, mutta en saanut muutamaa riviä enempää tekstiä aikaan. Laiskuuden huippu. Tai luovuuden loppu. Miten vaan.

Sekin kyllä lievästi haittaa keskittymistäni mihinkään, kun tuntuu, että täällä kotona on koko ajan joku nykimässä hihasta, että anna sitä, tee tätä jne.:) Olis ihanaa, että voisin joku päivä istahtaa vaikka lehteä lukemaan ilman keskeytyksiä. Niinä hetkinä toivon niin palavasti sitä omaa pientä piilopirttiä jossain mettän keskellä, jonne voisin joskus aina kadota muutamaksi päiväksi rauhottumaan keskenäni, ja keräämään voimia arkea varten. Mulle se oma aika ja rauha on aina ollut tärkeetä. En jaksa kauheeta ihmispaljoutta ja hälinää ympärillä kuin hetkittäin.

Tässä just yhden saksalaisen ystävän kanssa juteltiin, miten siellä heillä päin koko kylän väki kerääntyy muutaman kerran vuodessa pitämään yhteisiä naapurijuhlia jonkun luo. Että senkun menee naapuriin (jota et edes vielä tunne), ja kysyy, että tuletko ens viikolla juhliimme, niin jo vain sieltä tullaan sankoin joukoin, ja kaikilla on  niin mukavaa...mun on henk.koht. hyvin vaikeeta kuvitella, että täällä Suomessa vois tapahtua moista. Tai ehkä joissain tapauksissa, jos alkoholia on ämpäritolkulla tarjolla. Nämä saksalaiset kun viettävät moisia RUOKAjuhlia aina naapurustonsa kanssa. Kuulostaa oikeesti ihan kivalta.

Suomessa on kyllä tämän oman rauhan ja yksityisyyden arvostus huipussaan esim. saksalaisiin verrattuna. Ei täällä meidän kylässä ainakaan voi mennä tosta noin vain soittaan naapureitten ovikelloa ja kutsua heitä syömään tms. Johan ne hulluina pitäis! Tosin, mulla/meillä taitaa se hullun maine jo olla muutenkin, että haitanneisko tuo sit loppupeleissä mitään...Välillä sitä tuntee ittensä vähän niin kuin julkisuuden henkilöksi täällä päin, kun kaikki tuntuvat tietävän meidänkin asiat paremmin kuin me itse. Kerrankin menin käymään yhdellä kioskilla, jossa myyjä, jota en ollut koskaan edes nähnyt, alkoi kysellä multa kaikenlaista, että etkös sä asu perheinesi siellä ja siellä ja olet töissä siellä ja siellä...siinä vaan suu auki möllötin, ja ihmettelin, että kuka tuo ihminen on, ja miten se minun elämästä tietää noin paljon, kun itse en ollut koko ihmistä ennen tavannut. Vastaavia tapauksia tulee ilmi viikoittain...Ja sitten vielä ihmetellään, miksi suomalaiset arvostavat yksityisyyttä!:) Minä en halua yhtään enempää julkisuuden henkilöksi kuin nyt jo tunnun täällä olevan!!!

Itsenäisyyspäivänä sain itteni raahattua lenkille. Oli ihanan kirpeä pikkupakkanen, joten mikäs tuolla oli ulkoillessa. Mä niin toivon, että kelit nyt pysyiskin tällaisena. En jaksa sitä pimeyttä ja loskaa nyt yhtään. Täytyykin tässä joku päivä ottaa taas kamera tonne lenkille mukaan, siellä saa taas aivan loistavia kuvia aikaan...

Olipa muuten yllättävä tuo eilinen Idols-finaali. Olin satavarma, että Pete nyt ei ainakaan putoa, mutta niin vain sit kuitenkin kävi. Mulle on ihan sama kuka tuosta kolmikosta, tai nyt siis enää kaksikosta, voittaa, sillä kaikki ovat omalla tavallaan hyviä. Tykkään kaikista. Harmi vaan, että turhan usein tuo Idols-mylly sit lopulta kääntyy näitä nuoria lupauksia vastaan. Levyt on mitä on, ja sitä leimaa sitten kannat lopun ikäs...

Itse tältä musiikkirintamalta tällä hetkellä odotan eniten Harmajan (www.harmajaraahe.fi) levyä, mikä helmikuussa näillä näkymin ilmestyy. Vihdoin tarjolla sellasta oikeasti tunnelmallista ja herkkää musiikkia, missä ei kikkailla mitään ylimääräisiä, ei olla minkään vallalla olevien musatrendien perään...enkä vähiten ylistä bändiä loistavan ja komean ja karismaattisen ja UPEAäänisen laulajansa, J-P Leppäluodon takia. Se mies on mulle puolijumala, jos nyt näin voi sanoa, nimenomaan noiden edellämainittujen seikkojen tähden. Voi kunpa Charon lähtis myös keikoille piakkoin, niitäkin ikävöin... 

Paahtoleipää tehdessä ja siihen "päällisiä" valittaessa, järjestyksen on ehdottomasti oltava tämä: 1) margariini 2) juustoviipaleet 3) leikkeleet. Auta armias jos menet laittamaan sen kinkkuviipaleen siihen alimmaiseks voin jälkeen, niin ihanan paahtiksen maku kärsii heti! Olen tullut siihen johtopäätökseen, että kun se juusto sulaa silleen kivasti siihen margariinin päälle, niin leivän maku paranee huomattavasti. Ja huom! Paahtoleivän päälle ei missään nimessä mitään rehuja enää, muuten kokonaisuus kärsii!

Kun olen lähdössä baanalle, niin itsensä kuntoon laittaminen iltaa varten on ehdottomasti aloitettava hiuksista. Ensin muotovaahdot, tupeeraukset, lakat, ja vahat, ja sitten vasta aletaan keskittyä meikkauspuoleen. Miksikö näin? Siksi, että hiukset ovat naisen kruunu (näin on joku fiksu mulle joskus kertonut), ja sen mukaan, miten se tukka suostuu lopulta päähän asettumaan, on valittava meikkaustyyli, värit jne. Homma ei yksinkertaisesti toimi, jos teet ensin meikin, ja sitten vasta alat laitella tukkaa. Kuontalosta tulee väistämättä toispuoleinen tai jotenkin muuten vaan outo.

Tähän joulunaikaan liittyen mulla on myös yksi hassu tapa. Kun niitä konvehtirasioita aletaan syödä, niin mun on ensin ihan pakko syödä ne parhaat päältä, eli ne, missä on joku minttutäyte, tai likööritäyte tms. Armotta jätän kaikki imelät toffee-ja nougatkonvehdit viimeiseksi ja pitkin hampain syön kyllä nekin lopulta, mutta aina ensin on saatava ne makeimmat, muuten menee hyvä konvehtirasia ihan hukkaan...

Tässä vain muutamia esimerkkejä omista oudoista (?) tavoistani, suurin osa taitaa olla julkaisukelvottomia, joten pysyköön ne ihan vaan omana, ja perheen, tietonamme...:)

Mutta palatakseni siihen ruoka-artikkeliin vielä, niin tiedänpä yhdenkin henkilön, jonka on aina ihan pakko hernekeittoa syödessään levittää siihen päälle pari juustoviipaletta sulamaan, tai että maksalaatikon kanssa pitää aina saada grillimakkaraa. Tai että mitään makarooniruokaa ei voi missään nimessä syödä ilman aurajuustoa. Makuja on monia, ei voi muuta sanoa!:)

Lauantaina oltiin lasten juhlissa. Olin tullut aamukuudelta töistä, ja puolilta päivin piti olla jo koululla. Pari kaveria oli lapsineen meidän kans liikenteessä. Toinen heistä oikein rakas ystävä. Ei oltu taas moneen kuukauteen nähty, ja mie olin odottanut, että jee, päästään vaihtaan taas kuulumisia ja höpöttelemään kaikkea tyhmää, niin vielä mitä. Ei osattu puhua juur mitään, tai ehkä tilanne moiseen ei ollut paras mahdollinen siinä lasten hälistessä ympärillä, mutta kuitenkin tuli harvinaisen typerä olo, ja alkoi suoraan sanoen vituttaa koko homma. Viime aikoina se on yleensäkin mennyt niin, että se oon minä, joka näitä meidän harvoja tapaamisia koittaa järjestää, eli sieltäpäin ei taatusti tule aloitetta mihinkään.Ja sen harvan kerran kun sit saadaan jotain järkättyä, niin tuntuu, että ihan sama oisinko siinä mukana vai en. Plääh. En jaksa moista. En nyt. Toki meillä on ollut näitä samanlaisia kausia ennenkin, ja ne on aina olleet ohimeneviä, mutta kyllä se silti aina ihmetyttää. Olkoon. Pääasia oli, että lapset sai touhuta keskenään kuitenkin. 

No, juhlien jälkeen oli vuorossa joulukadun avajaiset, joita minä ja typy varmaan ootimme tasan yhtä paljon:) Räntäsade varmaan latisti tunnelmaa aikalailla, eikä se tonttukuoron epävireinen laulukuorokaan kovin korvia ilahduttanut, mutta onhan tolla tapahtumalla mulle aina tietty tunnearvo. Näin yhtä vanhaa tuttuakin tuolla, samaten kuin seuraavanakin päivänä...Täytyy sanoa, että tämä kyseinen ihminen, sanotaanko häntä nyt vaikka nimellä E, aiheuttaa minussa edelleen hyvin paljon monenlaisia tunteita, ja pitkästä aikaa tunsin samoin kuin silloin joskus...onnen ja kauhun sekaisia tunteita, joita en vieläkään osaa käsitellä. Se ihminen on vain NIIN karismaattinen (tai jotain...) jotenkin, että vie jalat alta...koko loppupäivän olinkin sitten kuin Hangon keksi, sillä kyllä ne sanat ja ilmeet ja kaikki jäi taas syvästi mieltä lämmittämään...

Sunnuntai-iltana väsäilin jo yhden vuokallisen perunalaatikkoakin jouluksi. Nam, että siitä tulikin hyvää. Tänään on vuorossa porkkanalaatikon valmistus. Pitäisi myös viimeistellä nuo mun kirpparikamat siihen kuntoon, että ne voi sitten ens viikolla vain käydä heittelemässä hyllyille.

Tänään duunissa ilmeisesti tulee jonkinlaisia uusia vuorolistoja seinälle. Eli meillä kun vaihtuu vuoden alusta uusi vuorokäynti, ja kun niitä irtisanomisiakin nyt on tulossa 40 hengelle, niin kaikki vuorot, ja hommat menee uusiksi. Omasta kohtalostani en vielä tiedä yhtään. Tällä viikolla kai tulee kirjeet kotiin heille, ketä irtisanotaan, joten kyllä tuo postin haku jotenkin aiheuttaa kylmiä väreitä tällä hetkellä...mä olen tämän viikon kokonaan lomalla, ja ens viikollakin käyn duunissa vain perjantaina, joten jännityksellä odotan, mitä siellä duunissa taas tapahtuu mun poissaollessa.

Suuresti harmittaa se, että jouduin myymään Helldone-lippunikin poijes, kun ei yksinkertasesti ole varaa lähteä sinne HIMin keikalle uutena vuotena. Junat ja hotlat kun ei ole ilmaisia. Se on meilläkin kahdelta hengeltä tollanen vuorokauden reissu syömisineen ja juomisineen hyvinkin 300 egeä, ja sellasta rahaa ei nyt ole varaa pistää menemään. Talolainat painaa päälle, ja just oli tilattava 900 euron edestä öljyäkin, joten rahat menee nyt ihan muihin tarpeisiin. Harmittaa kyllä pirusti, sillä ois ollut taas niin loistavaa nähdä HIMpulat, mutta ei auta...jospas sitä keksis uudeks vuodeks jotain muuta kivaa sit.

Pikkujoulureleet kävin eilen hommaamassa, joten ootellaan nyt niitä pippaloita sitten...

Kun pohjoiseen syystuuli kääntyy

mä nostan taas kaulukset pystyyn

yksin kävelen

mä yhden kerrallaan ne meidän kulmat

Nään ihmisten nauravat kasvot

ne mulle vain ei uutta kerro

valovirroissa tän kaupungin

unelmat tuhannet kelluu

On poissa fiilis

laimenneet muistotkin

on poissa fiilis tän kaupungin

Tiedänhän sen - pakenee aika

haalistuu pois rakkauden taika

nuo yöt elokuun

huuma viinin makeimmankin hiljalleen haihtuu

On poissa fiilis

laimenneet muistotkin

on poissa fiilis tän kaupungin

fiilis tän kaupungin...

Meidän perheessä tämä nukkuminen on aina ihan "oma lukunsa". Ensinnäkin näin vuorotyöläisenä sitä on kehittynyt ihan omat rytmit itse kullekin. Myös typyn nukkumaan meno on ollu ihan syntymästä asti jokseenkin työteliästä. No, nyt ihan viime vuosina sekin on alkanut vähän helpottaa, mutta silti hyvin harvassa on ne illat, jolloin pelkkä iltasatu riittää typyn nukahtamiseen. Eilenkin illalla iltasadun jälkeen typy vielä pomppi alakertaan juttusille ja sanoi, että "en mä voi nukkua, kun mulla on nukahtamiskammo" :)...ja sitten siinä taas kerran käytiin keskustelut siitä, että voit kuule rakas lapsi nukahtaa ihan turvallisin mielin; meillä ei ole peikkoja, eikä roistoja, että otat vaan unikamun kainaloon, pistät silmät kiinni ja sitä rataa...

No, eilistä nukahtamattomuutta varmaan kyllä edesauttoi se, että saimme vihdoinkin jätettyä ikkunalaudalle typyn kirjoittama kirje joulupukille. Sitä sitten piti käydä kymmenen kertaa tarkistamassa, että joko tonttu on kirjeen hakenut vai ei...meillä kun on ollut sellanen perinne, että tonttu hakee kirjeen ikkunalaudalta, ja tuo samalla joulukalenterin. No, kirje kököttää laudalla vielä tänäkin aamuna, eikä joulukalenterikaan ole vielä ilmestynyt...täytyykin se käydä tänään ostamassa, ja jossain välissä salaa laittamassa se laudalle. Tänä vuonna kirje/lahjalista olikin yllättävän lyhyt...siinä ei lukenut kuin nuken vaunut+sänky, väriä vaihtava koira(?), tussit, palapeli, lapaset, rukkaset, lumilapio ja kahvinkeitin. Huoh, onhan sitä jo siinäkin. Tietenkään typy ei tule noita kaikkia saamaan, mutta jotain kuitenkin:) Mutta on tää joulun odotus aina niin mukavaa. Olen itte ihan yhtä täpinöissäni kuin meidän typykin:)

Eilen sain hinnoteltua osan kirppiskamoistani. Homma jatkuu vielä tänään. Kyllä tuota ryönää onkin taas kertynyt nurkat täyteen. Varmaan vähemmälläkin tavaramäärällä tultais toimeen, mutta mehän ollaan isännän kans molemmat oikein kunnon hamstraajia, että mitään ei voi heittää pois. Kämppä onkin sit sen näkönen, että tavaraa piisaa...Kaikki pöytätilat on täynnä jos jonkinlaista tavaraa, kaapit on niin täynnä, että kun oven avaat, saat varoa päätäsi. Varastotilat, autotalli yms. tilat on myöskin tupaten täynnä. Ja vaikka mäkin monta kertaa vuodessa vien kassikaupalla tavaraa kirppikselle tai roskiin tms. niin silti tuntuu, ettei se ryönäkasa vajene yhtään...

Mähän olen pienestä asti ollut keräilyihmisiä. Taisin alottaa keräilyharrastukseni kiiltokuvilla joskus ala-asteikäisenä, ja yläasteella tuli sitten Dingo-kaman keräily,jota mulla on edelleenkin monta pahvilaatikollista. HIM-kamaa on myös yllättäen kertynyt tuhottomasti, ja kaiken maailman Johnny Depp-juttuja ja ties mitä. Levyjä on myös kertynyt vuosien varrella satoja, ellei tuhansia. Valokuvia ja valokuvakansioita varten mulla on yks kokonainen kaapisto varattuna...kysymys kuuluukin, että mitä mä tällä kaikella krääsällä teen...no, en varsinaisesti mitään, mutta kun keräily on vaan niin koukuttavaa. Nythän tämä tapa on näköjään siirtymässä typyllekin, sillä silläkin alkaa tuota ryönää olla jo huone täynnä. Ainakin pehmoja löytyy kohta lähemmäs sata...huoh!!!  Pitäisköhän perustaa ihan oma kotikirppis...tervetuloa tekemään löytöjä meille, osoitehan on.....

Typylle on onneksi aina helppoa toi lahjojen hankkiminen, mutta sitten kun aletaan miettiä, että mitäs siipalle, saati kummipojalle, niin taas on mulla sormi suussa. Siippa on tosin toivonut puhelimeensa 8 gigan muistikorttia, ja sen todennäköisesti ostankin, mikäli se nyt ei maltaita maksa...mutta mitä 8-vuotiaalle kummipojalle, jolla on jo kaikkea?Mä RAKASTAN lahjojen antamista, mutta tämä päättäminen on aina yhtä vaikeaa meikäläiselle.

Stressata voi siis hyvin monenlaisista asioista. Lisää stressiä tähänkin päivään tuo se, että eilisissä yt-neuvotteluissa selvisi jotain meidän lähitulevaisuudesta. Nelisenkymmentä henkilöä "lomautetaan toistaiseksi" heti vuoden alusta...ja muille taloon jääneille myös lomautusviikkoja lisätään ensi vuoden puolella samalla kun työmuotomme muuttuu 3/6-vuoroon. Se, miten se uus vuorosysteemi sit käytännössä menee, jääpi nähtäväksi...muutoksen tuulia kovasti siis työrintamalla.

Tämän lomautuspäivän olen ajatellut käyttää siten, että valkkaan noita kirppikselle vietäviä kamoja, ja alan hinnotteleen niitä. Mun pöytävaraus kirppikselle on tosin vasta parin viikon kuluttua, mutta hyvähän se on tuokin homma ajoissa aloitella.

Eilen oli kaverini kanssa puhetta, että viikonloppuna lähdettäis tenavien kanssa joillekin lasten juhlille, jotka paikallisella koululla järjestetään. Lauantaina on myös joulukadun avajaiset, joita ei tietenkään voi väliin jättää, ja sunnuntaiksi olen ajatellut suunnistaa joulukonserttiin. Siinähän sitä on ohjelmaa kovasti yhdelle viikonlopulle. Pakko sitä on näköjään käyttää kaikki tilaisuudet hyödyksi, jos meinaa, etten jämähdä sohvan pohjalle tölläämään tv:tä ja syömään jääkaappia tyhjäksi. Mikään ei ole niin ärsyttävää kuin totaalinen pysähtyminen ja saamattomuus, ja tämä lomautushan antaa erittäin hyvät lähtökohdat juuri tuon tyyppiselle "toiminnalle".

Viime päivinä olen kärsinyt taas "huono äiti/vaimo/ystävä/jne-syndroomasta". Olen ollut jotenkin äärimmäisen pahantuulinen koko ajan, ja sitä on tullut purettua huutamalla yhdelle jos toisellekin läheiselle. Pitäis taas jotenkin päästä purkaamaan näitä paineita ja patoutumia. Nyt on tasan niin huono fiilis, että en jaksa mitään "ylimääräistä". Yksikin väärä sana, ja meikä on heti raivon partaalla. Otetaanpa esimerkki; siippa kävi juuri ovella kyselemässä, että mitäs sä meinasit laittaa tänään ruuaksi...sanoin, että en yhtään mitään. Kaapissa on kalakeittoainekset, että jos ruokaa haluat, niin tee itse. Että osaan olla huono ihminen...tämä on niitä päiviä taas, kun haluaisin olla ihan rauhassa, yksin omien ajatusteni kanssa, ilman mitään häiriötekijöitä. Ruuan tekeminen ei todellakaan ole juuri nyt päällimmäisenä mielessä. Kyllä tämä tästä...

Yksi työviikko jälleen takana, eikä mitään mainittavaa ole tapahtunut. Paitsi että olin siellä kehityskeskustelussa esimieheni kanssa. Suurin piirtein kauhuissani sinne astelin, kun olin jotenkin saanut sen käsityksen, että siellä odottaa kauhea kuulustelu ja syyllistäminen ties mistä. Mutta sehän olikin iisi ja asiallinen juttu. Käytiin läpi osaamisiani ja heikkouksiani, ja miten voisin työssäni kehittyä...sikälimikäli työt vielä ensi vuoden puolella jatkuu, niin yritän opetella pari uutta konetta, ja käydä jotain kurssejakin (lähinnä tuotekoulutusta ja ensiapukurssia...). En saanut mitään suurempia haukkuja, eli suht hyvin olen kai pärjännyt. Ylitöihin voisin kuulemma olla innokkaampi, mutta kun selvitin tämän perhetilanteeni, niin pomokin tajusi, ettei niitä ylitöitä niin vain tehdä. Se oli kiva kuulla, että kokemustani arvostetaan talossa. Takana on kuitenkin yli 12 vuotta jo, joten olenhan mä tuossakin talossa monenlaista kokeillut ja monenlaista nähnyt.

Maanantaina on tosiaan tulossa ne yt-neuvottelut, missä ratkaistaan hyvin pitkälti joulu-tammikuun vuorokäynti ja työpäivät. Kuulemma vuoden 2009 ensimmäinen vuosineljännes näyttää näillä näkymin erittäin huonolta, joten turha kai minunkaan on liikoja odotella. Köyhäillään jatkossakin...

Aikamoinen pettymys oli kuulla siitä, että tänä jouluna emme saakaan töissä syödä jouluateriaa työajalla, vaan se on käytävä syömässä omalla ajalla, jotka nekin on tosin määritelty vuorokohtaisesti, että milloin mikäkin vuoro voi sen ateriansa käydä syömässä. Kiitti vaan tästäkin vähästä! Taidan jättää suosiolla väliin koko aterian, sillä eipä hirveesti nappaa yövuoroviikolla lähteä keskellä päivää takas töihin syömään. No thanks.

Pikkujoulut on sitten joulukuun 13. päivä paikallisessa hotellissa perinteiden mukaisesti. Kattotaan nyt, tuleeko lähdettyä. Sellanen olo kyllä on, että voisin kumota tuopin jos toisenkin...en edes muista koska olen viimeks ollut viihteellä. Eikun muistanpas, 30.8. Tampereella...mutta siitä on IKUISUUS!!!

Tapaus nukkekotiprojekti on nyt sitten siinä pisteessä, että siippa ilmotti ostavansa nukkekodin valmiina, kun ei itse viitsi/halua/osaa/? sellaista tehdä. Olen vähän pettynyt. Omin käsin tehty talo ois ollut persoonallisempi kuin nämä Lundbyn tekeleet, ja ne siihen menneet nelkytä egeä ois ollut nyt muutenkin tarpeen...mutta minkäs teet. Itse sentään askartelen niitten kalusteiden kanssa. Kaikki on jo koottu ja liimailtu kasaan, ja eilen alottelin jo niiden maalaamistakin..ihan hianoja niistä tulee.

Mutta nyt lasagnen kimppuun ja sitten joulutorttuja leipomaan...

Tämäkin lomautusviikko alkaa olla lopuillaan. Huomenna lähden taas kokeilemaan työntekoa. Näillä näkymin luvassa on peräti 7 päivää töitä, ja sitten taas melkein kolme viikkoa lomautusta. Villit huhut kertoo, että pulju menis vuoden alusta kokonaan pariks kuukaudeks kiinni, vaan ootellaanpa nyt ensin niitä yt-neuvottelun kuulumisia viikon päästä.

Tällä viikolla tuli ensimmäiset liiton korvauksetkin. Eihän niillä tietenkään hurrata, mutta kiva oli välillä käydä ostamassa jääkaappiin jotain muutakin kuin maitoa ja makkaraa. Typylle ostin myös muutaman joululahjan, ja vaatetta. Se on just nyt siinä iässä tuo meidänkin typsylä, että kasvaa ihan silmissä. Uutta vaatetta sais olla hankkimassa koko ajan. Onneks on kirpparit olemassa, sieltä tekee monesti ihan hyviä löytöjä..

Muuten onkin ollut aika hiljanen viikko. Yhtenä päivänä iski vitutus siitä, että sitä on nyt jotenkin niin jämähtänyt tänne kotiin neljän seinän sisälle. Sittenpä saimmekin kutsun kavereilta tulla kylään, ja tänään oomme sinne menossa. Kiva nähdä välillä ihmisiä! Näitä kyseisiä kavereitamme emme ookkaan nähneet pariin vuoteen, joten johan sitä onkin aika käydä kyläilemässä.

Niin, ja kävihän tosiaan rakas serkkunikin meillä yks päivä kyläilemässä...vai oliko se jo viime viikolla...anyway, voisin mä kyllä vähän (?) sosiaalisempaa elämää viettää!!

Olen taas tuskaillut näitten kilojeni kanssa. Montakohan kertaa mä tämänkin vuoden aikana olen alottanut laihtarin, ja lopettanut sen heti viikon jälkeen. Ois ihan pakko ryhdistäytyä, ja ottaa taas kunnolla noi Painonvartijoiden pisteet käyttöön. Yleensä mun onkin helpompi laihduttaa arjen keskellä, mutta nää lomautukset on vieny jotenkin kaiken innon ja energisyyden pois. Sitä mieluummin vaan löhöö sohvalla ja syö kaikka mitä kaapista sattuu löytymään, kuin että ottais itteään niskasta kiinni, ja laskis niitä hemmetin pisteitä. No mutta huomenna kun kerran alkaa se duuni taas, niin ehkä mä siinä samassa syssyssä voisin ottaa ne pisteetkin taas käyttöön..